|
09.11.2008 - 14:18
Nyt on taas ollut vähän minikipinää, ja hitaasti edistynyt vuoristomökki on aika hyvällä mallilla! Sain tehtyä sinne asukkaankin, ja niitä huonekaluja joiden tekeminen on yleensä ollut jokseenkin työlästä...On tuolla yksi valmiskin lipasto, mutta muut tein kyllä itse. Tässä on ensin tuo mökki (vähän omituisesti) ylhäältä päin kuvattuna.
![]() Sisällä istuskelee iltaa viettämässä talon isäntä, odottelee kaiketi emäntää palaavaksi ulkoreissulta. ![]() Takassa on jo puut laitettuna, tulikin pitäisi vielä virittää illan viiletessä. ![]() Vielä on tuolla sisälläkin tehtävää, ja pihallekin haluaisin keksiä jotain hauskaa- nyt se on vielä aika autio. Vaikka piha-aluetta olisi pitänyt tehdä vähän enemmän, koska nyt sinne ei kovin paljon mitään mahdu. Niin ja se emäntäkin oli kyllä jo olemassa, mutta luulenpa että muotoilen vielä uuden kunhan kerkiän! 25.09.2008 - 21:57
Tällä viikolla oli taas vaihteeksi sopiva aihe kissakuvahaasteessa, vaikka ei tästä kuvasta syksyä huomaa muuten kuin kanervasta...ei edes näy pihassa olevat ihanat syysvärit- aronioiden syvä oranssi ja keltainen. Tässä meidän neiti on mielipuuhassaan ulkona, eli syömässä ruohoa, ja tuli vähän haisteltua uutta kanervaakin. Sitä ei onneksi ruvettu syömään! Lumien tultua pitääkin taas ruveta kasvattamaan sisällä ruohoa kisuille napsittavaksi.
![]() 23.09.2008 - 14:36
...ja meillä ainakin ollaan valmistautuneita! Tein piiperolle Nepal-myssyn Jämä-Ullan ohjeella, ja siitä tulikin oikein riemunkirjava:
![]() Korvaläpät lisäsin tuohon itse, niitä ei ollut ohjeessa. ![]() Aiemmin ompelin jo muhkean vakosamettitakin. ![]() Edessä on piiperon toivoma suloinen kisu :). Ompelukone surisee nyt muutenkin, jonossa on vaikka mitä vaatteita...koskahan ehtisi tehdä taas minijuttuja? Suunnitelmissa on ainakin toinen asukas tuonne maalaismökkiin, pitäisi siis ruveta massailemaan. 26.08.2008 - 20:56
Tämmöistä mökkiä olen nyt tehnyt jonkin aikaa, ja nyt sain sen liimattua alustalleen. Pihalla on vasta ruoho ja keskeneräiset laatat, eikä sisälle ole valmiina mitään sisustusta!
![]() ![]() Takka on tehty oasiksesta, ja koko talon aihio on styrox-laatikosta. Tarkoituksena on tehdä semmoinen sopivasti ränsistynyt ilme, tämä on jonkinlainen maalaismökki. Seuraavaksi käyn pihan kimppuun, ja sitten pitää ruveta kehittelemään jotain huonekaluja, mikä sitten ei kuulukaan lempihommiini!!! 17.08.2008 - 17:15
Tulipas tehtyä kaikenlaista käsityötä parin viikon lomareissulla!
![]() Ensin virkkasin vessapaperipidikkeen... ![]() Sitten tuli taas yhdet sniikkerit... ![]() Ja vielä pipo Novitan Mambosta. En vielä tiedä pidänkö tätä itse vai lahjoitanko piiperolle, se näytti kumma kyllä sopivan molemmille! Laitan vielä yhden lomakuvan Kalajoen hiekkasärkiltä. Kävi kova tuuli ja vaatetta sai olla päällä reilusti, mutta kiva oli haistella meren tuoksuja... Merellä on aina ihanaa tunnelmaa, kunpa asuisinkin jossain merenrantakaupungissa! ![]() 18.07.2008 - 16:56
Muuntelin näihin tossuihin aiemmin tekemieni pikasniikkerien ohjetta. Näistä tulikin oikein onnistuneet, tykkään avoimesta ja hiukan piukeasta mallista. Reunaan virkkasin violetilla rapuvirkkausta.
![]() 03.07.2008 - 21:46
Tänään olen ihaillut näitä seittimehitähtiä, jotka ovat kukassa. Yleensähän näitä ostetaan lähinnä itse kasvin eikä niinkään kukkien takia, mutta näissä on kyllä tosi näyttävät kukatkin!
![]() ![]() Odottelen kukkia myös kattomehitähtiin, niissä on luullakseni valkeat kukat. Pulleat kukkavarret on jo niissäkin! Mehitähdistä olen tykännyt pienestä tytöstä asti, niissä on jotain erikoisen viehättävää... |
Kirjoittaja
Tuijamarian käsitöitä ja askarteluja, välillä jotain muutakin voi hypätä joukkoon.
kuka on tuijamaria?
Olen 29- vuotias kotiäiti, ja pikku piiperoni hoitamisen lomassa harrastan kaikenlaista käsillä tekemistä. Käsitöitä, kortteja, piirtämistä, maalausta, askartelua...Kaikkea uutta pitää kokeilla ainakin kerran!
|